sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Rachelin juustositruunapiiras

Mulla on ollut jemmassa 90-luvulta asti lehtileike, jossa on Sydän karrella -leffan juustositruunapiiraan ohje. Elokuva kertoo Rachelin (Meryl Streep) ja Markin (Jack Nicholson) avioliiton vaiheista ja leffassahan tuo piirakka päätyy Markin naamaan. 

Mutta herkullisen näköinen se joka tapauksessa on. Ja nyt kun olen vihdoin tehnyt sen, niin voin sanoa, että myös hyvältä maistuu.

Elokuva perustuu Nora Ephronin samannimiseen romaaniin, jonka sivuilla tuo ohje ilmeisesti on. En ole kirjaa lukenut, vaikka se kyllä löytyy kirjahyllystä ja on lukemattomien listalla.




 Rachelin juustositruunapiiras
Pohja:
100g voita tai margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1/2 sitruunaan raastettu kuori
2 rkl vettä tai maitoa
Täyte:
 300g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
3/4 dl sitruunamehua
1 tl vanilliinisokeria
3 rkl maissijauhoja
3 keltuaista
1 muna
2 dl kuohukermaa
Kuorrutus: 
 3 valkuaista
1 dl sokeria

Nypi rasva ja kuivat aineet keskenään muruiksi. Lisää neste, sekoita tasaiseksi ja anna levätä hetki jääkaapissa.

Vatkaa tuorejuusto ja sokerit. Lisää sitrusmehu ja maissijauhot, sekoita. Lisää keltuaisiet, muna ja kerma vähitellen koko ajan sekoittaen.

Kauli pohjataikina ja laita piirasvuokaan. Kaada täyte vuokaan ja paista 180 asteessa noin 50 minuuttia. Anna piiraan jäähtyä.

Vatkaa valkuaisia ja sokeria, kunnes seos kiinteytyy. Levitä kuorrute piiraan pinnalle vasta tarjolle tuotaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...