perjantai 5. marraskuuta 2010

Peitto popcorn-langasta

Nyt on jo marraskuu ja minun pitäisi päivittää tätä blogia useammin. Joulun alla tulee näperrettyä paljon kaikenlaista. 

Ihailin Panduro Hobby -liikkeen popcorn-lankaa ja myymälässä oli myös esillä mallikappale langasta tehdystä ponchosta. Siellä oli myös myynnissä ohjelehtinen, jossa langasta oli tehty peitto vauvalle. 200 grammaa lankaa maksoi noin 15 euroa, joten en raskinut ostaa.

Vastaavaa lankaa tai siis halvempaa kopiota löytyi meidän lähi Rema 1000 -kaupan joulutavaroiden joukosta. Tällä kertaa hinta oli noin 1,50 e 50 gramman kerästä. Ostin aluksi viisi kerää, mutta lopulta peittoon meni yhteensä varmaan melkein 10 kerää. Neuloin aina oikeaa 6,5 puikoilla.



Lankaa oli helppo ja nopea neuloa. Tosin tämä halperoversio värjäsi myös kädet punaisiksi, joten pesin peiton ennen käyttöönottoa, mutta edelleen on testaamatta, miten lanka käyttäytyy sateessa. Mikäli lanka värjää märkänä, oli tämä sijoitus halvempaan versioon aika turha. Tai sitten peitto pitää pestä useampaan kertaa. Toivotaan, että lanka ei enää värjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...