torstai 3. marraskuuta 2011

Kurpitsaleipä

Viime viikkojen kurpitsakokeilujen jälkeen olen valmis jättämään kurpitsat vähäksi aikaa. Mieluisimmat uudet makuelämykset olivat paahdettu myskikurpitsa ja myskikurpitsamuffinit. Ensi syksynä taidan etsiä käsiini spagettikurpitsan Niinamin blogin innoittamana.

Halloweenkurpitsan sisälmykset odottivat jääkaapissa, että leipoisin niistä jotakin. Päätin kokeilla kurpitsaleipää (eli Pumpkin Bread) tai suomalaisittain pikemminkin kurpitsakuivakakku, samaan tyyliin kuin porkkanakakku tai banaanikakku.

Keitin kurpitsanpalat kypsiksi jo edellisenä iltana, jolloin en vielä tiennyt, että tämä ohje olisi vaatinut tiivistettyä kurpitsasosetta. Keitetty sose toimi myös. Lisäksi laitoin kakkuun hasselpähkinärouhetta saksanpähkinän sijaan. Maku oli vahvasti kurpitsainen ja pähkinät sopivat  hyvin joukkoon. Uskon, että ohjeen mukainen tiiviimpi sose olisi tehnyt rakenteesta paremman.

Ehdin vielä ottaa kuvankin!

Ainekset:
210 g vehnäjauhoja
200 g sokeria
1 tl ruokasoodaa
240 ml kurpitsa puréeta
120 ml olive oil
2 munaa, vatkattuna
60 ml vettä
1,5 tl piparkakkumaustetta (sekoitus)
120 ml rouhittuja saksanpähkinöitä

Kurpitsa puréen valmistus:
Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja narumaiset osat. Paista kurpitsan puolikasta kuori ylöspäin uunissa 180 asteessa 45-60min. Anna jäähtyä ja kaavi hedelmäliha.

Kakun ohje:
1. Laita uuni kuumenemaan 180° asteeseen. Sekoita yhteen jauhot, sokeri ja ruokasooda.
2. Sekoita kurpitsasose, öljy, munat, vesi ja mausteet keskenään ja yhdistä sitten jauhoseokseen. Sekoita joukkoon vielä pähkinät.
3. Kaada seos leipävuokaan. Paista uunissa 50-60 minuttia.

Ohje on sivuilta:
Pumpkin Bread Recipe, SimplyRecipes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...