lauantai 5. marraskuuta 2011

Marjakiisseli

Lapsuudenkodissani kiisseliä oli tarjolla joka viikko. Itse poimitut marjat pakasteesta ja itse tehty viinimarjamehu kiisseliksi keitettynä on edelleen kestosuosikki äitini jälkiruokarepertuaarissa. Minusta täydellisen kiisselin tekeminen on haastavaa. Sekametelisopan lisäksi teen kiisseliä pari kertaa vuodessa ja yleensä siitä tulee aina liian löysää.

Tällä kertaa kokeilin Kotilieden ohjetta, jossa perunajauhot laitetaan kylmän veden joukkoon jo heti aluksi. Sitten sekoitellaan soppaa, kunnes neste kiehahtaa, sakeutuu ja kirkastuu. Pidin tästä ohjeesta enemmän kuin siitä perinteisestä, jossa perunajauhot sekoitetaan vesitilkkaan ja lisätään kiehuvaan keitokseen.

Kiisseli onnistui hyvin, siitä tuli sopivan paksuista, kun laitoin tuplanmäärän perunajauhoja. Ohjeessa sanotaan kolme ruokalusikallista, minä laitoin kuusi. Kuusi ruokalusikallista litraan nestettä on sen tyyppinen suhde kuin mitä äitini kiisseleissä. Ihan täydellistä tästäkään ei tullut, sekaan jäi muutamia klönttejä. Harjoitukset jatkuvat viimeistään joulukuussa sekametelisopan parissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...