tiistai 31. tammikuuta 2012

Kookos-linssipata

Haluaisin meidän perheelle viikottaisen kasvisruokapäivän tai ainakin kasvattaa kasvisruokarepertuaariani niin, että se kattaa enemmän kuin kasvissosekeiton. Aina välillä tulee uusia kasvisruokaohjeita kokeiltua, mutta harva niistä jää pysyvästi perheemme perusruokien joukkoon.

Tässä ruoassa oli juuri sopivasti potkua minun makuuni. Tänään söimme linssipataa lounaaksi, mutta se sopisi erinomaisesti myös intialaistyyppisen ateriakokonaisuuden kasvislisukkeeksi.


6 annosta

3 dl vihreitä linssejä
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
1 punainen paprika
1 sipuli
1 chili
½ dl ruokaöljyä
3 rkl tomaattipyreetä
2 tl kardemummaa
1 rkl garam masalaa tai currya
1 tl suolaa
5 dl appelsiinimehua
tuoretta korianteria

1. Halkaise paprika, poista siitä siemenet ja leikkaa reiluiksi ­paloiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Viipaloi chili.
2. Kuumenna öljy padassa. Kypsennä paprikaa, sipulia ja chiliä muutama minuutti. Lisää tomaattipyree, kardemumma, garam masala tai curry ja suola. Hauduta miedolla lämmöllä taas muutama minuutti.
3. Lisää linssit, kookosmaito sekä mehu ja sekoita. Hauduta pataa 200-asteisessa uunissa kannen alla 50–60 minuuttia. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja tilkka vettä. Viimeistele reilulla­ nipulla tuoretta korianteria.

Ohje löytyi Kotivinkin sivuilta täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...