tiistai 7. helmikuuta 2012

Kierrätysompeluksia lapsilleni

Ompelukonen on ollut tyhjän panttina pitkän aikaa ja nyt vihdoin viritin ompeluaseman olohuoneeseen. Reissuun lähtö viivästyy parilla viikolla, joten päätin hyödyntää tämän ajan, kun olen vielä samassa osoitteessa ompelukoneen kanssa. 

Ompeluprojektini ovat pääasiassa kierrätysompeluksia, sillä taitoni ovat ruosteessa ja keskittymiskykyni huono, joten tällä hetkellä on harjoittelen kotoota löytyvien kankaiden kanssa. Suuria henkisiä haasteita ovat napinläven ja vetoketjun ompeleminen. Joskus kouluaikoina on tullut tällaiset harjoitukset tehtyä, mutta nyt arastelen kaikkia napillisia ja vetoketjullisia projekteja.

Housut 
 Ompelukärpäsen pureman toi joululahjaksi saamani kirja   Siksakkia - Ompele lapselle käytetystä uutta (tekijä Langhelle May B). Kirjassa on selkeitä ja helppoja ohjeita kierrätysvaatteiden tekoon. Kokeilin ensimmäiseksi housujen tekemistä.

Housujen tekemisessä hyödynnetään aikuisen housujen saumoja, tikkauksia ja koristeita mahdollisimman paljon, joten ommeltavaa jää vain muutama suora sauma sekä vyötärö.

Tämä ohje on minusta erityisen hyödyllinen, sillä jemmastani löytyy vielä muutamat hylätyt pellavahousut. Lisäksi viime kesästä muistelen, että hiekkalaatikkoleikkien jälkeen pellava- tai puuvillahousuja saa olla pesussa jatkuvasti. Housut ovat hyviä arkikäyttöön. Aion tehdä samalla kaavalla myös shortseja. 

Työkaluvyö
Tein kaksi työkaluvyötä vanhoista housuista. Ompelin pikkusiskollekin työkaluvyön varmuuden vuoksi, jos tulevaisuudessa myös hän leikkii työkaluilla.

 Kiinnitin kesähousujen vyöhön farkkujen taskut. Ompelin taskuihin muutaman lokeron. Vyö kiinnitetään tarranauhalla. Sitäkin löytyi jemmasta ajalta, jolloin kuvittelin ompelevani kestovaippoja itse. 
 
Kesäpipo
Vauvanvaatteissa on ihastuttavia kuoseja, mutta käyttöikä on lyhyt. Tämä pipo on tehty hyvä kuntoisesta bodysta. Apina-kuosi on mielestäni todella kiva ja kesäpipona merirosvoapinat saivat uuden elämän meidän perheessämme.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...