maanantai 14. toukokuuta 2012

Lorupusseja

Tilasin viime syksynä Huutonetistä kangaspalan, joka oli liian pieni lastenhuoneen verhoiksi tai pussilakanaksi. En tiedä sen aikaisempaa käyttötarkoitusta, mutta kangas oli ollut kovassa käytössä ja kulunut melko ohueksi. Tein kankaasta monta kangaspussia. En enää muista, kuinka monta näitä oli yhteensä. Ommellessani näitä suunnittelin tekeväni loru- tai laulupusseja. Minulla on ylevä suunnitelma lorupussien sisällöksi, mutta en ole nyt ehtinyt keskittyä loruihin.

Kaikki pussit ovat päätyneet muihin käyttötarkoituksiin. Olen huomannut, että kangaspussit ovat todella käteviä ja auttavat järjestyksen ylläpitämisessä. Yksi toimii erilaisten johtojen ja laturien matkapussina ja toinen taas käsityöpussina. Muutama yksilö meni nuppipalapelien säilytyspusseiksi, sillä muuten palat ovat aina hukassa.

Kotona (Suomessa) odottelee vielä vanhoja kankaita vailla käyttötarkoitusta, joten kunhan taas joskus olen ompelukoneeni kanssa samassa osoitteessa, taidan surautella näitä lisää. Ehkäpä osa seuraavan erän pusseista saa sisäänsä loruja tai lauluja. Kestolahjapusseja piti tehdä jo viime jouluksi, mutta kankaat odottavat vielä ompelijaansa. Tekisi mieli ostaa ompelukone Tanskan kotia varten, esimerkiksi Ikea myy aika halpaa mallia, mutta vielä toistaiseksi olen saanut itseni vakuutettua siitä, ettei kannata tehdä tätä sijoitusta väliaikaisen expat elämän vuoksi.

Heluna-pussukka meni ystävänpäivälahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...