lauantai 20. lokakuuta 2012

Joulu on taas!

Minä odotan joulua! Näin pari kuukautta ennen joulua voin tulla jo ihan kunnolla kaapista ulos. Pitäisi toteuttaa kaikenlaisia juttuja, joita en ehtinyt tehdä viime jouluksi (tai sitä edelliseksi). Itse tehtyjen joululahjojen sesonki on nyt, kun voi vielä tehdä rauhassa ja ilman stressiä sen verran kuin ehtii. Vaihdamme maata suunnilleen joulukuun puolessa välissä, joten ennen sitä pitää saa suurin osa lahjoista valmiiksi. Askartelusormet syyhyävät jo.

Ja arvatkaas mitä! Mä tapasin eilen Arnen ja Carloksen. He ovat tällä hetkellä Tanskassa, mutta ilmeisesti ensi (?) viikolla Suomessa. Useampi neulova ystäväni on menossa Arnen ja Carloksen neulontapajaan Louisiana taidemuseoon huomenna, mutta minulta tämä juttu jää väliin aikatauluristiriitojen vuoksi. Blääh, mutta eilen kun kiertelimme kävelykadulla, huomasin miehet erään kirjakaupan näyteikkunassa! He promosivat kirjojaan siellä ja kävin vaihtamassa muutaman sanan heidän kanssaan, vaikka julkkisten tapaaminen on vähän noloa. Tai minä en vaan keksi mitään taivaallisen upeaa sanottavaa ja sitten on vähän tyhmä olo. Tästä syystä en myöskään kaivanut kännykameraa esille ja vaatinut päästä fanikuvaan.

Tästä tuli hyvä aasinsilta Pakollinen joulu -blogiin. Kerroin Arnelle ja Carlokselle Pakollinen joulu blogin musta vesisade neulepallosta, kun olin ohjeen juuri samana aamuna bongannut ja en tosissaan keksinyt muutakaan. Asuin lapsena Varsinais-Suomessa, joten musta joulu on useana vuonna ollut totisinta totta ja vesisadepallo toisi juhlafiiliksen. Pitää kaivella lankavarastoja ja katsoa löytyykö sopivia lankoja.

Takaisin iloisiin joulutunnelmiin:
Hapsulin aikaisemmat joulupostaukset *klik* sekä Hapsulin joulukalenteri 2011. Joulukalenteri 2012 luukut ovat minulla tällä hetkellä työn alla.

Søstrene Grenessä alkaa jo punertaa!

Illumin näyteikkunassa hopeaa ja valkoista!



1 kommentti:

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...