tiistai 29. tammikuuta 2013

Mikko Mallikkaan kulturhus, Göteborg vol. 4

Alfons Åbergs Kulturhus on aivan ihana leikkipaikka lapsille. Myös minun sieluni lepäsi retrohenkisessä Mikko Mallikkaan kodissa. Sisäänpääsy oli melko arvokas, 125 kruunua aikuiselta ja 75 kruunua yli 2-vuotiailta. On kyllä sen arvoinen, mutta tuskin raskin mennä sinne toista kertaa tämän vierailun aikana. Tai ehkä vielä toisen kerran, katsotaan nyt.

Kulttuuritalon alakerrassa on Mikko Mallikkaan koti, kauppa, elokuvateatteri, verstas sekä pari puumajaa. Tarjolla on myös leluja, portaita kiivettäväksi ja liukumäki. Yläkerrassa on suuri leikkitila, josta löytyy legoja, palapelejä ja muita leluja. Joka päivä on myös ohjelmaa, kuten teatteri- tai tanssiesitys.

Mikko Mallikas on yksi lapsuuden suosikkejani. Mahtoiko Mikko Mallikas tulla Pikku kakkosessa ja kirjoja lainasin kirjastosta. Nykyään meillä on muutama kirpparilta löytynyt Mikko-kirja, joihin vanhempi lapseni jaksaa jo välillä keskittyä. Tämän reissun jälkeen ehkä enemmänkin. Mikko Mallikas dvd-boksikin olisi saatavilla, 40-vuotissynttäreiden kunniaksi.

Mikko Mallikkaan isä

Vessaan!

Mikko Mallikkaan keittiössä

Vauvakino päättyi juuri?

Yläkerran leikkitila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...