tiistai 8. tammikuuta 2013

Säilytyskori

Jostain syystä joulun jälkeen tuli taas eteen lelujen säilytysongelma. Tuntuu, että leluja tursuu joka paikasta. Erityisesti suurille pehmoleluille ei ollut mitään paikkaa, vaikka niitä ei joulupukilta tullutkaan tänä vuonna. Tein korin Kotivinkin ohjeen mukaan. 

Ikean kankaan olen ostanut kirpparilta ja reunus on tehty mieheni vanhoista farkuista. Farkkujen vyötäröstä tuli korin kahvat. Vyötärökaiteletta irroitellessa meni ratkojakin katkin. Ratkominen on muutenkin tylsää ja työlästä. Koria pitää pystyssä kangaspalojen sisällä oleva kovikehuopa. Luulin ostaneeni molemmilta puolilta kiinnittyvää huopaa, mutta silittäessäni totesin sen kiinnittyvän vain toiselta puolelta. Tämä kuitenkin riitti pitämään korin kasassa.

Tämän korin tekeminen kohotti taas hieman minun ompelijan itsetuntoani. On kivaa onnistua jossain sellaisessa, mitä ei ole aikaisemmin tehnyt. Ensi kerralla pitää kysellä paremmin tukikankaan ominaisuuksista.

I made a large storage bag for some of my kids toys. It's big enough to hold several dolls/plush toys/stuffed animals. So much nicer when the toys are in the bag and not all over the living room floor...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...