sunnuntai 6. lokakuuta 2013

SNY syksy 2013: Lokakuun paketti

Yllätykset ovat vielä piilossa.
Hain lokakuun paketin postista ja vilkuihin paketin sisälle jo kauppareissulla, mutta en ryhtynyt julkisella paikalla koko systeemiä avaamaan. Salainen ystäväväni oli toteuttanut magic yarn ballin hieman vähemmällä lankalla, yllätykset olivat kiinni toisissaan narulla. Tämä oli järkevä ratkaisu!

Kotona lapset olivat hyvin innoissaan tutustumassa paketin sisältöön. Paketista löyty vaikka mitä! 3 kerää lankaa, joista kaksi on reumalankaa. Mukana oli myös rannekkeiden ohjeet. Reumalankaa on todella kiva päästä kokeilemaan, pitää miettiä tarkkaan, mihin langan käyttää. Tällä hetkellä kolottaa ranne, kun olen virkannut ahkerasti, mutta ohuet villasukat olisivat myös tosi kivat.

Sitten oli vielä Marimekon lautasliinoja, muffinivuokia, paperinukke, tyrnisuklaata, apuvälineitä neulomiseen (puikkomitta, 2 langanerottelijaa(?), sakset), kaksi saippuaa, kangasta ja maatuskariipukset. Kuka osaa kertoa, miten noita LAUGH-langanerottelijota käytetään?

Yllätykset paljastuvat.
 
Lapset saivat maatuskakorut kaulaan. Leikkasin nopeasti turkoosista langasta ketjut, että jälkikasvu sai ne heti käyttöön. Mahtoiko joku unohtua, kun paketin sisältö oli todella runsas ja koko ajan piti neuvotella lasteni kanssa siitä, mihin saa koskea ja mihin ei. Kiitos todella paljon, todella ylitsevuotavaisen antelias paketti!

"ÄLÄ avaa pakettia nyt!"

"Koska mä saan leikkiä paperinukeilla?"

Maatuskariipus

9 kommenttia:

  1. Oikeastaan maatuskariipukset ovat silmukkamerkkejä, mutta niitä voi käytää myös koruna. Ne ovat sormuksia, mutta kirjoneuleessa voit erottaa langat tosistaan kiepauttamalla ne eri väleihin juoksemaan. Nyt vain tekemisen iloa! t. SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskat silmukkamerkit, mutta en ainakaan näin heti alkuunsa saa maatuskoja omaan käyttööni ;). Sitten kun into kaulakoruista laskee, voin ottaa takaisin itselleni.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Omalle parille kerin monta sataa metriä lankaa siihen palloon ja sitten jossain puolessa välissä tuli mieleen, että niin joo, olisi voinut valita paksumpaa lankaa täksi kuuksi ;).

      Poista
  3. Ihanaa taikaa sinullakin :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...