keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Normipäivä lasten kanssa

Päivä elämästämme helmikuussa. Vapaapäivä alkoi klo 6.30. Yhden päivän aikana me ehdimme värittää kuvia ja piirtää omia, piirtää jääkaappimagneetteja, käydä yhdessä jumpassa, syömässä ja ostoksilla. Katsoimme telkkaria. Teimme kamman neppajymykerhon ohjeiden mukaan. Leikimme uusilla paperinukeilla. Sitten leikimme ulkona ja teimme pari lumiukkoa. Pujottelimme helmiä naruun ja teimme kaulakoruja. Katselimme telkkaria. Askartelimme värittämistämme kuvioista teatterihahmoja. Leikimme ja hoidimme (nukke)vauvoja. Pidimme leffaillan. Kävimme kylvyssä. Pientä itkua ja hammastenkiristystä ennen nukkumaanmenoa.
Tigerin puuhelmistä tehty kaulakoru.

Eipä se niin ihmeelliseltä kuulosta, kun sen kirjoittaa muutamaan virkkeeseen, mutta ihan oikeasti yksi kotipäivä meidän elämässämme vaatii aika paljon toimintaa. Värityssivut, paperinuket, magneetit, puuhelmet ja puutikut, joihin liimasimme sirkushahmoja, olivat kaikki uusia aktiviteetteja. Sellaisia, joita minun jemmoistani löytyy melko paljon, mutta koko ajan pitää keksiä jotakin uutta ja kivaa tekemistä. Esimerkiksi Made by Joelin nettisivuilta löytyy kaikenlaisia hienoja DIY ideoita. Aikaisemmin olen tehnyt Joelin ohjeella virkatun jojon ja tällä kertaa tulostin sirkusaiheiset värityssivut sieltä.

DIY magneetteja, Tigeristä.

Onneksi on Tiger. Sanon tämän nyt ihan ilman mitään sponsorisopimuksia. Kuten kaikki näpertäjät tietävät, niin Tigerissä on todella hyvä valikoiman kaikenlaisia DIY-juttuja. Aivan mahtavia juttuja, kuten esimerkiksi magneettipaperit, joihin voi piirtää oman kuvan. Olen hiljattain liittynyt SASKin kannatusjäseneksi, joten hieman kauhistuttaa hehkuttaa halvoilla hinnoilla. Minä en osaa sanoa mitään Tigerin reiluudesta. Ainakin nettisivuilta löytyy Tiger_social_responsibility. Mutta vaikeita asioita nuo ovat, kunnon työ ja solidaarisuus maapallon toisella puolella olevia työntekijöitä kohtaan.





Välillä on vaikea muistaa, että lapseni ovat aika tyytyväisiä, jos vain annan heidän tehdä asioita, jotka ovat heidän mielestään kivoja. Toisin sanoen minun ei pidä liikaa puuttua esimerkiksi askarteluprojekteihin ja toivoa, että tuloksista tulisi jotakin kovin järkevää. Pääasia on tehdä juttuja. Aika kuluu mukavasti, kun askartelee, vaikka siitä ei varsinaisesti syntyisi mitään. Tai ainakaan aikuisen näkökulmasta mitään muuta kuin roskaa. Olen vain äärettömän tyytyväinen siitä, että lapseni jaksavat keskittyä ja tehdä kaikenlaista. Siinä on suuri ero, että onko nuorin vai vanhin lapsi 3-vuotias!

Made by Joelin sivuilta löytyy kaikkea kivaa!

2 kommenttia:

  1. No oli kyllä työteliäs päivä! Me tehdään ehkä kuukaudessa noin monta asiaa yhdessä päivässä, ainakaan askartelun saralla ;) Tai ehkä täytyy alkaa pitää kirjaa pikku askarteluproggiksista, ja hokea mantraa, ettei lopputuloksella niin väliä ;) Noi jääkaappimagneetit ovat kyllä ihastuttavia! <3 Täytyy muistaa hakea ensi kerralla, kun olen Tigerin läheisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset jaksavat keskittyä yhteen proggikseen vain aika rajallisen ajan. Tuo lopputuloksella ei niin väliä -ajattelutapa on ollut aika mullistava ainakin minulle, että yrittää vaan otettaa iisisti...

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...