torstai 17. huhtikuuta 2014

Keväisiä istutuksia

Minä olen todella onnellinen siitä, että saan nauttia Suomen keväästä! Rivaripiha ja viljelyspalsta tarjoavat minulle valtavasti virikkeitä ja sen verran vastuuta että nipin napin kuvittelen pärjäileväni. Taimet ovat vallanneet olkkarin valoisimmat paikat. Esikasvatusvaiheessa ovat hajuherneet, auringonkukat, kurpitsat ja kyssäkaalit. Herneenversoja voi jo popsia välipalaksi.

Näissä viljelypuuhissa pitää tietenkin olla ekologinen ja taloudellinen, mutta tärkeää on myös se, että onnistuu ja optimoi lopputuloksen. Ostin pieniä kasvihuoneita, joissa oli turverenkaat valmiina. Ennen istutusta astiaan kaadetaan vettä ja multa turpoaa. Lapseni istuttivat näihin pömpeleihin siemeniä innokkaasti äidin apuna. Nämä pienet turvapaalut saa helposti siirrettyä isompiin ruukkuihin eivätkä juuret siinä vaiheessa kärsi. Mielestäni tämä oli todella nerokas ratkaisu meidän perheellemme.

En ole paljoa viljellyt tai edes viherkasveja hoitanut Suomen kodissa viimeisen neljän vuoden aikana. Joka paikka tursuaa tavaraa ja kaikki varastoidut muoviruukut ovat joutuneet roskikseen. Siinä vaiheessa, kun piti laittaa kymmeniä taimia isompiin purkkeihin, oli taas pakko käydä ostoksilla. Hankin sekä muovisia että maatuvia ruukkuja. Lisäksi käytössä on kaikenlaiset soveltuvat elintarvikepakkaukset. Osa taimista on jogurtti- ja maitopurkeissa. Muoviset lihapakkaukset toimivat niiden alustoina. Tarvitsen vielä kymmeniä isompia istutusastioita, joten nyt jemmaan kaiken mahdollisen.

Olen täysin amatööri näissä viljelyspuuhissa. Jotakin olen aikaisemminkin saanut kasvamaan, mutta palstaviljely on uutta. Tämä on toinen vuosi palstaviljelyn parissa ja ensimmäinen vuosi, kun pääsen hoitamaan palstaa jo heti keväällä. Suomeen paluumme vuosipäivä on toukokuun puolessa välissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...