keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Disney Animatorien uusia vaatteita

Sateisena päivänä Kengurutien pre schoolissa soitettiin "Let it go", mikä laukaisi tyttäressäni kiinnostuksen Frozeniä kohtaan. Nyt leffaa pitää katsoa usein ja siinä on paljon kaikkea, mitä 4-vuotiaan on vaikea ymmärtää. Kuten kuka on pahis ja kuka on hyvis. Voiko prinssi olla pahis ja miten joku voi aluksi olla hyvis mutta sitten paljastua lopulta pahikseksi.

Tämän myötä Animator nuket ovat päässeet takaisin suosioon. Kristoff ja Elsa ovat päässeet vauvaleikkeihin mukaan, samoin paikalliselta FB-kirpparilta löytynyt Ella Pokahonskas. Minua on hieman harmittanut se, että Amerikasta tilatut Frozen Animatorit, jotka ovat matkanneet Suomesta kolme kuukautta Australiaan, eivät ole herättäneet suurta mielenkiintoa lapsissani. Tässä on kai kyse äidin obsessiosta ennen kaikkea. 

Tein nukeille talvivaatteita.

Nuket ovat saaneet uusia vaatteita. Uimapuvut löysin jo joulumarkkinoilta. Ne ovat babyborneille suunniteltu eli hieman reiluja animatoreille. Samasta kojusta ostin myös neulottuja puuvillasukkia. Olen neulonut kaksi talvivaatesettiä: haalarin, pipon, kaulaliinan ja tossut. Ensimmäisessä kuvassa asusteet on jaettu kolmen nukelle. Ellan tukka kaipaisi käsittelyä. Se on aika villissä kunnossa. Ellaa varten pitää tehdä suuri pipo.

Kristoffin flanelliyöpaita on löytyi FB:n nukkeryhmästä. Olen kyllä saanut palautetta, että tytöillä ei ole yöpukuja. Tyttäreni haluaa Elsalle myös lumikuningatarmekon ja se on hieman haasteellinen toive. Voin kyllä kuvitella millainen mekon pitäisi olla, mutta todellisuus voi olla aivan jotakin muuta, jos alan mekkoa väsäämään. En ole vielä ottanut ompelukonetta esille tässä maanosassa, olisi kyllä jo aika kokeilla, onko kone selvinnyt kuljetuksesta ehjänä.

Tein myös petivaatteita.

Sukat löytyivät joulumarkkinoilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...