torstai 21. toukokuuta 2015

Virkattu räsymatto

Tämän maton idea tuli vastaan Pinterestistä. Ihastuin heti ideaan, jossa puuvillalankaa oli virkattu matonkuteen ympärille. Kuten tavallisesti jonkin verran aikaa meni ennen kuin idea pääsi toteutuksen tasolle asti. Olin päättänyt jo Suomessa, että teen tällaisen maton täällä Australiassa ollessa. Materiaalit saapuivat muuttokuorman mukana huhtikuussa.

Matonkuteet tein tiensä päähän tulleista vaatteista, joissa oli tahroja tai reikiä eikä niitä voinut enää antaa eteenpäin käytettäväksi. Minulla oli myös sekalainen säkki puuvillalankoja, joita olen saanut sukulaisilta tai ostanut kirppareilta. Aivan mahtavaa saada turhakkeista aikaiseksi jotakin söpöä ja käyttökelpoista.

Matto on halkaisijaltaan metrin verran, mutta mahdollisesti jatkan projektia vielä myöhemmin. Sormet syyhyävät niin monen muun käsityön pariin, etten malttanut tällä erää tehdä matosta isompaa. 

I got the idea for this rug from Pinterest. I made fabric yarn out of old clothes and used several balls of cotton yarn from my yarn stash to crochet the rug. I am happy with the outcome and I may continue working on it later on to make it bigger.

M




6 kommenttia:

  1. Kaunis! Nyt taitaa olla räsymattoaika, minullakin on yksi tuloillaan, tosin letittämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös haaveissa/ to do -listalla letitetty matto. Katsotaan koska pääsen niin pitkälle! Kangaspuut olisi myös ihanat, jos vaan olisi tilaa.

      Poista
  2. Tosi kiva matto! Ja hieno tapa keksiä käyttöä vanhoille käyttökelvottomille vaatteille. Oliko tuohon ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ainakin yksi ohje: http://www.icreativeideas.com/diy-crochet-rug-with-fabric-scraps/

      Poista
  3. Mulla on puuvillalanka myös odottamassa, tälläisen toteutusta. Kaunis on tää sun matto. Nyt mun sormet syhyy entistä enemmän tälläsen kimppuun. *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommiin vaan! Mullakin kesti aika kauan ennen kuin pääsin toteutuksen tasolle asti.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...