keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tombola Jars

Poikani koulussa on 850 oppilasta, mutta kindergarten on mukavasti rajattu alueen toiseen reunaan ja pienimmät oppilaat käyvät koulua omassa maailmassaan. Kindy-luokkia on kuusi kappaletta. Vanhempia on mukana koulun arjessa joka päivä. Vapaaehtoisia auttajia on koulun kanttiinissa, kirjastossa, uniform shopissa sekä oppitunneilla.

Koulun pihalla on oma keittiöpuutarha, jota hoitaa tietty vuosiluokka vanhempien avustuksella. Kanojakin löytyy muutama kappale. Seuraavan loman lähestyessä keittiöpuutarhasta myytiin satoa ja tänään ostimme pussillisen lasten kasvattamia härkäpapuja dollarilla. Tai no, maksoin kyllä niistä kaksi dollaria. Viljely on vaativaa hommaa.

Vapaaehtoistyö ja varainkeruu toimii isoissa mittasuhteissa ja ne ovat oleellinen osa arjen pyörittämistä sekä koulun rahoitusta, vaikka koulu onkin julkinen ja paikallisille lapsille maksuton. Meidän viisumilla koulusta joutuu maksamaan, joten tuntuu ehkä hieman kohtuuttomalta pistää vielä lisää rahaa likoon yhteisen hyvän vuoksi.

Koulun suurin rahainkeruuprojekti on tulossa lokakuun lopussa, Manly West Carneval. Jo aivan ensimmäisestä lukemastani viikkokirjeestä opin, että sillä hetkellä kerättiin tombola jars. Aluksi piti googlata, että mitä tämä nyt edes tarkoittaa. Nämä ovat karkeilla, tarroilla ja pikkusälällä täytettyjä purkkeja, jotka toimivat arpajaisvoittona. Uskoisin, että jokainen arpa voittaa ja jokainen lapsi saa purkin mukaansa.

Karkkipurkkeja oli hauska värkätä. Oli selkeästi kohtalon johdatusta, että olin säilönyt tyhjiä lasipurkkeja alakaappiin odottamaan tulevaa käyttöä. Lapset maalasivat akryyliväreillä kuvioita joihinkin purkkeihin, toisiin  he liimailivat tarroja ja loppuihin minä laitoin koristeteippiä.

Tombola jars
Vielä ennen koulun karnevaalia meitä pyydetään lahjoittamaan rahaa, suklaapatukoita, aikuisten arpajaisvoittoja sekä juomia (alkoholilla tai ilman), joiden avulla saadaan vuokrattua huvipuistolaitteita sekä saadaan pelejä ja arvontoja pystyyn juhlapäivänä. Lisäksi voimme lahjoittaa tavaraa myyntiin kirpputorille ja leipoakin pitäisi karnevaalin kahvilaa varten. Tämän lisäksi tietenkin ostamme lapsillemme rannekkeet huvopuistolaitteita varten ja kulutamme muutenkin rahaa varsinaisessa tapahtumassa.

Tällaisena yhden kerran ihmeenä, on mielenkiintoista päästä osaksi tällaista ponnistusta. Mikäli olisi monta lasta eri kouluissa ja lisäksi vielä tavoitteellisia harrastuksia, niin voisi olla että rahankeruuiltoja tulisi melko tiheään. Lasteni suomalaisessa päiväkodissa on tuore vanhempainyhdistys, joka tekee asioita melko maltillisesti verrattuna tähän kaikkeen! Tosin 850 oppilaan vanhemmat ovat jo melkoinen massa verrattuna 65 paikkaiseen päiväkotiin.

Tombola jars and fundraising for school is something that is new to me. There are so many ways a parent can be involved at school. It is an interesting cultural experience for a sociologist to be involved with!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...