lauantai 12. joulukuuta 2015

13. luukku: Punainen minuuttimekko

Ompelujumi on selätetty. Vaatteiden tekeminen on haastavaa, koska niiden kanssa pitää olla tarkka ja jokaisen vaiheen pitää onnistua hyvin. Olen ommellut sen verran monta farkkuompelusta, että suoran ompelu alkoi tuntua taas luontevalta. Nyt oli aika ottaa käyttöön kirppareilta ostettuja puuvillakankaita.

Tein minuuttimekon Surrur – Tee oma Marimekkosi -kirjan ohjeiden mukaan. Kaava on hyvin yksinkertainen, mutta minulla meni siihen todellakin enemmän kuin minuutti. Konekin hajosi kesken ompelemisen, joten prosessissa tarvittiin välillä pientä huoltoa ja  hienosäätöä.

Tässä ei ole jokainen yksityiskohta ole täydellisesti onnistunut, mutta ihan mukava arkimekko tästä tuli 4-vuotiaalle. Ensi kerralla teen taas jotakin paremmin ja seuraavan mekon teen yhtä kokoa pienemmällä kaavalla. Tässä mekossa on paljon kasvuvaraa, mutta toisaalta myös mukavasti tilaa liikkua. Tunnen suurta iloa, kun sain tämän valmiiksi ja käyttöön.


I made a dress for my daughter. A red cotton dress for the sunny and hot christmassy days in OZ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...