sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Matto, joka syö aikaa ja lumppua

Tein lumpusta maton. Minusta on hauskaa tehdä erilaisia mattoja ja erityisesti vielä kierrätysmateriaaleista. Matto on tehty liukuestepohjaan, jonka löysin Daisosta. Käytin pitkät ajat sopivien suirojen leikkaamiseen ja ryijysolmujen tekoon. Etsin pitkään oikeita hakusanoja matolle, ja lopulta ryijysolmu matto johdatti minut esimerkiksi tänne Kierrätyskeskuksen ohjeisiin. Itse en käyttänyt apuna virkkuukoukkua, vaan tein solmut ihan vaan sormilla.

Upotin mattoon pari vanhaa lakanaa, muutamat kankaanjämät sekä rikkinäisiä ja kuluneita vaatteita. Erityisesti liila lakana on palvellut minua todella pitkään. Ostin sen joskus viime vuosituhannen loppupuolella, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Olen värjännyt lakanan vuonna 2011, mikä siis toi usean käyttövuoden lisää. Nyt se pääsee vielä varpaideni alle.

Mummolahan tästä taas tulee mieleen. Tämän maton lopullinen sijoituspaikka on todennäköisesti meidän kesämökki, jollen ole tehnyt jo liian monta pikkumattoa sinne. Matosta ei löydy värien harmoniaa vaan ihan pelkkää sekamelskaa. Tähän työhön kului monta iltaa (ja monta viikkoa), mutta prosessissa oli jotakin terapeuttista sekä addiktoivaa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...