tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäisparaati

Muuttopuuhien keskellä pääsin vielä ihailemaan Manly Westin pienimpien oppilaiden Pääsiäishattujen paraatia. Kindy sekä eka- ja tokaluokkalaiset olivat valmistaneet pääsiäishatun ystäväoppilaidensa kanssa. Jokainen kindyn oppilas on saanut oman kuudesluokkalaisen buddyn ja lapsilla on kerran viikossa yhteistä ohjelmaa koulupäivän aikana. Oma kindyläiseni on ollut todella onnellinen siitä, että on päässyt viettämään aikaa vanhemman oppilaan kanssa.

Sää on ollu sateinen muutaman päivän ajan, mutta onneksi juuri paraatin ajaksi ilmakin kirkastui. Jokainen luokka marssi kaksi kertaa kentän ympäri ja esitteli hattujaan. Tapahtuma oli aamupäivällä, mutta paikalla on runsaasti vanhempia ja isovanhempia seuraamassa. Olihan tämä taas liikuttavaa ja ikimuistoista. Itkin vain ihan pikkasen.

Lopuksi vielä Easter Bunny kävi tervehtimässä lapsia. Pääsiäispupu oli vieraillut myös jokaisessa kindy-luokassa ja mahdollisesti huomenna hän ehtii ekaluokkalaisia tervehtimään. Pupun vierailun seurauksena tyttäreni tuli koulusta kotiin tohkeissaan ja hän kyseli kovasti, kuinka perillä Easter Bunny on meidän muuttokuvioista. Hän oli koulussa askarrellut tipukorin ja opettaja oli sanonut, että varmaankin joidenkin oppilaiden luokse pupu tulee vielä pääsiäisenä vierailulle. Opettajan sanahan on laki, opettaja tietää kaiken ja hän puhuu aina totta, joten nyt ei voi muuta kuin jäädä toivomaan, että pupun vierailu osuu kohdalle. Minä itse arvelen, että pupu käy meidän viimeisen Aussiyön aikana jättämässä yllätyksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...