tiistai 21. kesäkuuta 2016

Keijupuutarha päiväkodin pihalla

Palataan vielä kerran keijupuutarhan inspiraation lähteisiin. Tyttäreni pre schoolin pihalla oli keijupuutarha, jonka kanssa lapset saivat leikkiä. Siellä oli yksi sienitalo, kukkia, leppäkerttuja, yksisarvisia, keijuja sekä maalattuja kiviä. Tämän tyyppisen kesäisen leikkipaikan suunnittelu ja toteutus on minulla täysin kesken. En keksi sille sopivaa paikkaa ja jonkinlaista teemaa ja rajanvetoa pitäisi harjoittaa myös. 

Ideathan keijupuutarhaan ovat melko yksinkertaisia ja periaatteessa helposti toteutettavissa, mutta tuo Pinterest on niin kovin vaarallinen paikka, koska sieltä löytyy aina kaikenlaista överi-ihanaa. Itse maalamat kivenmurikat kalpenevat rinnalla. Haastellista on myös pysyä jonkinlaisessa mittakaavassa. Satumaailmassa voi toisaalta helposti asua monen kokoista peikkoa tai keijua. 



Olen värkännyt kivien kanssa paljon tämä kesänä, mutta olen tehnyt pientä kivipuutarhaa omaksi ilokseni. Minulla on myös jonkin verran simpukoita jemmassa, mutta en tiedä mihin ne raskin käyttää. Materiaalit ovat niin ihania, että haluaisin saada mahtavan lopputuloksen ja epäilen taitojani jo ennen kuin edes ryhdyn hommiin! 

Yhden pienen paikan olen rakentanut kannon päälle ja nyt odottelen, että mahtaisiko sinne muuttaa keijuja. Siirsin kannon päälle kiviä ja sammalta. Voisiko isoon kiveen ilmestyä ovi ja sitten ehkäpä joitakin asukkaita? Tästä voisi tulla testiversio, että pystyykö minun lapseni ja satumaailma asumaan samalla tontilla. Ainakin yhden kerran on jo nimittäin joku ihmislapsi käynyt heittelemässä sammaleet pitkin pihaa.

Juhannuksen aikaanhan voisi hyvin olla taikamaailman väkeä muuttoaikeissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...