perjantai 3. kesäkuuta 2016

Lomalla lasten kanssa - perussettiä (osa 1)

Suvivirsi on laulettu päiväkodin kevätjuhlassa ja kesä on aluillaan. Meidän perheessä ollaan työ- ja päiväkotielämässä vielä useampi viikko, mutta päätin tehdä lomakauden alun kunniaksi muutaman jutun lomailusta lasten kanssa.

Olin 15 kuukautta kotiäitinä Australiassa. Tai sen vuoden aikana kirjoitin lomakkeisiin, joissa kysyttiin minun ammattiani, että olin home maker. Termi oli toisaalta huvittava mutta toisaalta totisinta totta. Lapseni olivat sen verran isoja, että he kaipasivat jatkuvasti viihdykettä ja meillä askarreltiin melkein joka päivä. Useimmiten niin, että minä tarjosin idean tai laitoin esille materiaaleja, mutta lapseni tekivät sitten omat luomuksensa. Tässä on koottuna muutamia juttuja, jos lomalla sattuu olemaan huonoa säätä tai t-y-l-s-ä-ä.

Australiassa lapsiani innoitti Mr. Maker ja Suomessa Neppajymykerho. Minä taas haen innoitukseni Pinterestistä, jonne kerään myös lapsellisia askarteluideoita.. Tigeristä löytyy aina jotain uutta ja kivaa. Puuhelmien pujottelu kaulakoruiksi on tämän hetken suosikki. Suurin rajoite askarteluissa on siitä syntyvä sotkun määrä. Esimerkiksi glitteriä en välitä antaa lasteni käsiteltäväksi ollenkaan. Lehtien leikkaaminen tai minkä tahansa silppuaminen on viihdyttävää. Pieni paperisilppu lattialla ärsyttää tai tussit, joiden korkkeja ei suljeta. Askarteluun liittyviä sääntöjä onkin syntynyt sitä mukaa kuin on tullut sotkua.

Lapsillani oli viimeksi kesäloma jouluna eli sen vuoksi kesäaskartelumme ovat olleet osittain jouluisia. Ostan usein kivoja löytöjä jemmaan, sillä seurauksella että askartelutarvikkeet valtaavat alaa kaapeissa. Tarrojen liimailu, värittäminen, muovailuvaha- ja savityöt sekä leipominen ovat meillä aina mieluista puuhaa. Onneli ja Anneli -elokuvan innoittamana lapseni halusivat omat säästöpossut. Hankin askartelukaupasta paperimassapossut, jotka he saivat itse maalata.

Munakennosta syntyy helposti aarrearkku, pienellä vaivannäöllä voi perustaa pehmoeläinsairaalan tai tehdä omaa huopapizzaa. Kumilenkkikorujen tekeminen sujui hyvin tarkalta 6-vuotiaalta. Sukkien lajittelukin voi olla hauskaa puuhaa, jos vain pareja sattuu löytymään. Kangastusseilla voi värittää valmiita kankaita tai tehdä vaikka omia lippuja. Joskus taittelen pikkukirjoja (ohje täällä), joihin lapseni saavat itse tehdä sisällön.

Minun Kids Crafts -tauluni Pinterestissä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...