torstai 21. heinäkuuta 2016

Christmas in July?

Suomeen ei ole ainakaan vielä Christmas in July -meininki rantautunut, mutta Australiassa juhlittiin joulua heinäkuussa melko näkyvästi. Tämä sopi siellä myös vuodenaikaan. Talvella voi kuvitella juhlivansa joulua. Omasta mielestäni olisi vähän masentavaa, jos Suomessa alettaisiin keskikesällä kovin paljoa joulusta muistuttelemaan, sillä ainahan kuitenkin uusi talvi on jo jossakin nurkan takana väijymässä.

Loman alkaessa pakkasin mökille mukaan valtavasti vaatteita. Vietämme loman pääasiassa mökillä ja siellä on hieman hankalampaa pestä pyykkiä. Otin käyttöön vaatteiden kuljetusta varten myös joulupukin kangassäkit, jotka ompelin Australiassa asuessamme. Nähdessään säkit tyttäreni ihmetteli, mitä joulupukin säkit tekivät meidän mökkipöydällämme. Tämä on tietenkin hyvä kysymys ja taisin kertoa, että lähetän ne pukille sitten lähempänä joulua.

Tyttäreni kertoi myös toivovansa joulupukilta koiraa ja hän aikoo kirjoittaa kirjeeseen, että koiran voi huoletta tuoda, sillä vanhemmatkin ovat hyväksyneet tämän lahjan. 5-vuotiaani aikoo siis huijata joulupukkia ja tällä tavoin hankkia koiran. Ehkäpä lähempänä joulua voimme keskustella suunnitelman moraalisuudesta tarkemmin.



2 kommenttia:

  1. Oi miten ihanat joulusäkit! Itsellä kyllä nuo joulujutut on jo vähän mielensopukoissa kutitellut, mutta mä taidankin olla vähän outo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä mulla taitaa olla puikoilla ensimmäiset joululahjat =). Ainahan se on mielessä, joulu ;).

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...