sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pikachu muovailtuna ja huovutettuna

Pokémon Go -peli alkoi jo kyllästyttää, kun kaduilla pyöri samat vanhat lajit ja uudelle tasolle pääsy vaati järkyttävän paljon pisteitä. Sitten peliin tuli päivitys, joka toi yli 80 uutta otusta metsästettäväksi ja obsessio nosti taas päätään. Ei tuossa välissäkään Pokémoneista kokonaan eroon päästy, poikani kiinnostui siirtyi pitkälti Poke-korttien keräilyyn. Viime viikot on mennyt taas kunnolla Pokémonien maailmassa ja pelin uusia ominaisuuksia ihmetellessä.

Askartelu- ja käsityöhommiin Pokémonit ovat kulkeutuneet myös.  Yläkaapissa on reilu vuosi sitten ostettu Star Wars -aiheinen virkkaussetti odottamassa inspiraatiota, joten tällä kertaa en tilannut ohjekirjasta vaan ostin villat kierrätyskeskuksesta ja ryhdyin hommiin. Tein pienen huovutusharjoituksen ja sain aikaiseksi suunnilleen Pikachua muistuttavan otuksen. Se asuu kenkälaatikkotalossa, jonka poikani on hänelle askarrellut.

Hiihtolomalla innostuimme tekemään pokeja sekä Fimosta että Foam Claysta. Alemmassa kuvassa on minun ja minun tyttäreni muovailemat yksilöt. Nämäkin ovat muuttaneet kolmikerroksiseen kenkälaatikkotaloon. Pikachujen talossa on myös kierrätysmateriaaleista tehtyjä huonekaluja ja lapset ovat muovailleet sinne ruokia. Olen kuullut huhuja, että Pikachut haluaisivat häätää hiiriperheen pois Brion nukkekodista ja muuttaa sinne asumaan. Aika näyttää miten sen suunnitelman kanssa käy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...